Etusivulle arrow ERDSoC arrow Tutkimuksen etenemisestä
Tutkimuksen etenemisestä | Tulosta |
  • 19.9.2007 ensimmäinen virallinen haastattelu toteutettu johtoryhmän osalta ja onnistuneesti.
  • 20.9.2007 aamuvuorolaisena Nuohossa.
  • 21.9.2007 iltavuorolaisena Nuohossa ja yhden nuoren haastattelu.

Tutkimuksellisia ajatuksia

Junassa ajateltua 23.9.2008

”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti..” on todellakin osuva ilmaisu tämän hetkistä tunnetilaani kuvaamaan.  Tunnen pienen piston sydämessäni, koska olen ollut muka niin kiireinen, etten ole muka joutanut mitään kirjoittamaan näille Turun A-klinikkatoimen nettisivuille. Olen kuitenkin nyt tässä ja nimenomaan aloitin tämän tutkimusjaksoni  jo heinäkuun alussa.
 
Heinäkuun helteillä laahustaessani katkolle, hikipisaroiden levittäessä ripsivärit pitkin pitäjää tuntui todella haastavalta kohdata uusi katko, koska Nuohoa ei enää ollut. Varpaat kipristelivät auringon paahtamissa sandaaleissa, lähestyessäni kohti niin jo tutuksi tullutta katkoa kuten arjen sanakirja sallinee sanoa.  Valehtelisin, jos muuta väittäisin, mutta pienoinen jännitys oli päällä kohdata uudet työntekijät, koska lienee luonnollista ajatella, että mitähän ne ajattelee minusta.  Tuijottelen junan ikkunasta kuinka aurinko laskee kauniisti taivaan rannan taa, mutta kuitenkin on ajatukseni karkaa väkisin tänään tapahtuneeseen kouluampumiseen.  Jälleen kerran suru peittää niin monet kasvot, haluaisin sanoa jotain lohdutuksen sanoja, mutta en vain löydä niitä mistään. 

Anita

16.10.2007 Nuoho

”Lenkkarit jalkaan ja sitten menoksi” - periaatteella lähdin kulkemaan kohti Nuohoa ja ajattelin vain hieman poiketa jo tutuksi tulleesta kulkureitistäni. Kuinka ollakaan tein ”Lostit”, mutta kysyin sitten eräältä rouvalta ”Missähän päin se Turun keskusta on?” ja näin sitten palailin ja manailin takaisin sinne mistä olin tullut. Myöhästyin siis tunnin sovitusta haastatteluaikataulusta ja nöyränä sitten koputtelin Nuohon ovea. Oven aukaisi työntekijä, jonka katse oli jotenkin rauhoittava minun pyydellessä anteeksi myöhästymistäni, koska pääasiahan on se, että löysin tieni takaisin Nuoholle ja sain haastatteluni. Haastattelu onnistui tosi hyvin haastateltavan alkujännityksestä huolimatta, koska ei mennyt kauankaan kun hän jo unohti koko nauhurin olemassaolon ja keskusteli todellakin vapautuneesti ja mielenkiintoisella tavalla haastatteluteemoista.

15.10.2007 Nuoho


Auringon paisteen siivittämänä saavuin Turun katkaisuhoitoasemalle ja nimenomaan Nuohon puolelle haastattelemaan henkilökuntaa. Paikalla oli kolme iloisella ja myönteisellä elämänasenteella olevaa hoitajaa, jotka eivät mielestäni vierasta minun tutkijan roolia tai sitten olen heille aivan jotain muuta kuin Oulun yliopiston tutkija. Tuntui todella helpottavalta istua heidän läheisyyteen ja osallistua heidän keskusteluun vaikka taustalla on tietoisuus huumenuoren raadollisen tuskallisesta ”taistelusta” huumemaailman mustassa aukossa.  Sain haastateltavaksi todella ihanan räiskyvän, avoimen, kokeneen ammattilaisen. Haastattelu tapahtui Turun katkaisuaseman takkahuoneessa, joka on todella kodikas. Haastattelu onnistui todella hyvin kuten kaikki muutkin haastattelut tähän asti, koska haastateltavat ovat yksinkertaisesti niin ihania, että heidän kanssaan on hyvä olla.

20.9.2007 Nuoho

Aamuvuoroon saapuessani olin aikalailla ”tumpelo” Nuohon arjen pyörittämisen suhteen ja toisaalta oli todella haasteellista kohdata näitä nuoria, joilla oli sama ongelma kuin minun poisnukkuneella pojallani. Keskustelut nuorten kanssa vahvistivat tutkimukseni teoreettista esiymmärrystäni asiakassuhteen päättymisestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Aamuvuoron jälkeen koin olevani huomattavasti lähempänä tutkimukseni kontekstia.

21.9.2007 Nuoho

Iltavuoroon tullessani koin jo tulevani jollain tasolla tuttuun ympäristöön, koska olin kuitenkin itseni mielestä saanut edellisenä päivänä luotua jonkun tason luottamuksen nuoriin. Tämän luottamuksen tunteen voimin sitten heitin spontaanisti eräällä nuorelle haastattelupyynnön ja kuinka ollakaan hän suostui. Olin ja tulen aina olemaan kiitollinen Hänelle, koska hän ilman mitään etukäteisvalmisteluja uskaltautui puhumaan nauhurin ollessa päällä. Puhuisinkin mieluummin tässä yhteydessä haastattelun sijaan nuoren omasta tarinasta tai ”turvattomuuden valtatiestä” katkolle ja olemassaolostaan siellä sekä tulevaisuuden peloista, iloista ja kaikista niistä tunteista, jotka koskettavat nuorta, tuottavat kipua näkyviä jälkiä jättämättä.

Turkuaikataulu

  • 2.11. 2007 Nuoho
    klo. 15.00 – 19.00 iltavuorolaisen haastattelu
  • 3.11. 2007 Nuoho
    klo. 15.00 – 19.00 mahdollisen nuoren haastattelu tai henkilökunnan
  • 4.11. 2007 Nuoho
    klo. 15.00 – 19.00 iltavuorolaisen haastattelu tai nuoren
  • 5.11.2007 Nuoho
    klo. 15.00 – 19.00 iltavuorolaisen ja mahdollisen nuoren haastattelu
  • 15.10.2007 Nuoho
    klo. 14.30 -20.30 iltavuorolaisten haastattelu ja nuorten kanssa jutustelua
  • 16.10.2007 Nuoho
    klo. 09.30-15.00 aamuvuorolaisten haastattelu ja mahdollisesti saatavan nuoren haastattelu ja muutoinkin nuorten kanssa jutustelua
Viimeksi päivitetty ( 28.10.2008 )