Tahtoisin niin paljon kertoa ja selittää, monta päivää ja yötä vietin Turussa, olinhan hankkimassa haastatteluaineistoa. Sain kuin sainkin haastateltua Nuohon henkilökunnan ennen Nuohon lakkauttamista. Jokaisella kerralla sain myös jonkun nuoren haastateltua tai oikeastaan yhden nuoren osalta se ei toteutunut, mutta sain kuitenkin keskustella hänen kanssaan. Hänen ei-nauhoittamattomat kommentit olen kirjoittanut ylös ja pukenut ne sanoiksi rikkaiksi. Hänen kanssaan keskustelu huumeriippuvuuden loputtomasta kujanjuoksusta havahdutti minut siihen todellisuuteen, että heidän todellisuus on niin särkyvää kuin lasi, sirpaloitunut, joskus tulee syvempi haava, joskus ei, joskus pääsee pelkällä raapaisulla, mutta aina se tekee kipeää.
Mietin, miten päättäisin tämän vuoden 2007 tutkimusmatkani ja kiitokseni Turun a-klinikkatoimen Nuohon henkilökunnalle, jotka ovat ilmeisesti tällä hetkellä muuttopuuhissa. Tavaroiden siirtäminen fyysisesti paikasta toiseen onnistunee aina, mutta sydän varmaankin jää monelle Nuohon tiloihin, puhki kuluneen sohvan saumaan, seinissä niin monen nuoren kosketus, hätähuuto lienee verhonnut ikkunat nuorten omissa huoneissa ikuisesti, kohta siellä ei ole ketään vain muistot ihanat, mutta myös raskaat, myös osa minua pesiytyi Nuohoon ja olen siitä kiitollisen nöyrä.
Tahdon päättä tämän vuoden 2007 tutkimusmatkani lainaten Yön biisiä, jotain siitä Lasisilmästä, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niistä ihanista ja lämpimistä hetkistä, joita sain kokea haastatellessani nuoria ja henkilökuntaa ja myös siitä tuskasta ja elämän taistelusta, jonka liian moni päihdeongelmainen nuori joutuu kohtaamaan.
” Lasisilmä, tiedän sua itkettää
en silti silmissäs kyyneltä nää
mä sun sisään katsoa tahtoisin
Sinun kasvoihis kasvoni jää
Lasisilmä, tahdon sua puristaa
lailla lapsen voit nukahtaa
päästä pois ne kyyneleet
jotka sua on ahdistaneet..”
Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua!
Anita Virta, Oulu 20.12.2007
Oulun yliopiston jatko-opiskelija Anita Virta tutkii väitöskirjassaan asiakassuhteen päättymistä päihdehoitoalalla. Erityisesti tutkimuskohderyhmänä ovat ne nuoret (18-25v ), jotka ovat tulleet katkaisuhoitoasemalle huumeriippuvuutensa vuoksi. Tutkimuksen teoreettinen tavoite on yhdistää asiakassuhteen päättyminen ja sosiaalinen pääoma eli luoda integroitu teoreettinen viitekehys asiakassuhteiden hallitusta päättämisestä. Praktinen tavoite on kehittää konkreettisesti asiakassuhteen päättymistä tukevia toimintoja (mm. luottamuksen lisääminen) ja sekä yhtenäisten loppuhaastattelulomakkeiden kehittäminen että niistä saatavien tulosten hyödyntäminen katkaisuhoitoprosessin tuloksellisuuden lisäämiseen. Tutkimuksen haastattelut tullaan toteuttamaan 1.9.2007-31.12.2008 välisenä aikana.
Episodic Relationship Dissolution and Social Capital = Vaiheittain etenevä asiakassuhteen päättyminen ja sosiaalinen pääoma.
Osallistu haastatteluun
Oulun yliopiston jatko-opiskelija Anita Virta etsii tulevaa väitöskirjaansa varten haastateltavia. Väitöskirja aiheena on asiakassuhteen prosessi ja sen päättyminen päihdehoitoalalla. Työtään varten Anita Virta haastattelee Turun a-klinikkatoimen henkilökuntaa ja asiakkaita. Anita toivoo haastateltavakseen mahdollisimman paljon nuoria (18 – 25 –v.). Heidän haastattelunsa hän tulee toteuttamaan 31.12.2008 mennessä.
Mikäli olet olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen voit kysyä lisätietoja sähköpostitse
Yhteydenottoanne odotellen
Anita
Viimeksi päivitetty ( 23.12.2007 )
Mambo is Free Software released under the GNU/GPL License.